Rajavartiolaitoksen toisen vartiolaivan köli laskettiin perinteisin menoin

Rajavartiolaitoksen Meyer Turulta tilaamien uusien vartiolaivojen valmistuminen etenee. Toisen laivan kölinlaskua juhlittiin tiistaina 30.9.2025.

30.9.2025 pidettiin kölinlaskutilaisuus Baltic Operatorin telakalla Gdanskissa. Paikalla olivat Rajavartiolaitoksen, Meyer Turku Oy:n, Baltic Operatorin ja Bureau Veritasin edustajat.

Kölinlaskuseremonia on vanha ja perinteikäs traditio. Ennen kölinlaskua laivan tilaaja- ja toimittajaosapuolten sekä luokituslaitoksen edustajat laskivat omat onnenkolikkonsa ensimmäisen lohkon alle kölipukille. Kolikot siirretään myöhemmin valmiiseen laivaan tuomaan alukselle nimensä mukaisesti onnea. Perinne periytyy aina purjelaiva-ajoilta, jolloin päämaston alle asetettiin kolikko tuomaan laivalle purjehdusonnea.

“Ulkovartiolaivat rakennetaan pitkäaikaisten kumppanitelakoidemme tiloissa Meyer Turun projektijohdossa ja laatuvaatimustemme mukaisesti. Yhteinen, erittäin ajankohtainen projektimme on edennyt vaiheeseen, jossa juhlimme jo toisen aluksen kölinlaskua”, sanoo Meyer Turun toimitusjohtaja Casimir Lindholm.

”Uudet ulkovartiolaivat parantavat valmistuessaan merkittävällä tavalla Suomen rajaturvallisuutta ja meriturvallisuutta turvallisuusympäristössä, joka on vaativa ja vaikeasti ennakoitavissa,” toteaa Rajavartiolaitoksen hankejohtaja kenraalimajuri Jari Tolppanen.

Nyt rakenteilla olevissa Rajavartiolaitoksen laivoissa suorituskyky paranee merkittävästi poistuviin laivoihin verrattuna. Alusten valvonta- ja vaikuttamiskykyä rajojen valvonnassa sekä sen yhteydessä tehtävässä alueellisen koskemattomuuden valvonnassa ja turvaamisessa parannetaan. Kehittyneet valvontajärjestelmät ja tiedonsiirtoratkaisut parantavat tilannekuvan ylläpitoa ja sen jakamista. Uusien laivojen avulla parannetaan myös kykyä suuronnettomuuksien torjuntaan ja pelastustyöhön. Vakavien ympäristöonnettomuuksien hallinnan valmius on kaikilla aluksilla välitön ja kokonaisöljynkeräyskapasiteetti noin kaksinkertaistuu nykyisestä. Uudet laivat tulevat olemaan vähäpäästöisiä ja energiatehokkaita. ​

Lisätietoja antavat:

Rajavartiolaitos: VL2025 Hankepäällikkö, Komentaja Marko Aheristo, Puh +358 295 420 000 (vaihde)

Meyer Turku: viestintäpäällikkö Anna Hakala, +358 40 593 7335.

Anna Hakala

Anna Hakala

Head of Department, Communications, Meyer Turku Oy

 


 

Jaa

Uusimmat tarinat

Website preview
Meyer Turun telakalla rakennettu Legend of the Seas toivotettiin virallisesti tervetulleeksi Royal Caribbeanin Icon-luokkaan
Legend of the Seas liittyi virallisesti osaksi Royal Caribbean -varustamon uraauurtavaa lomatarjontaa Meyer Turun telakalla järjestetyssä luovutusjuhlassa. Uusi alus on valmis aloittamaan liikennöinnin 4. heinäkuuta seitsemän yön Välimeren risteilyillä. marraskuussa 2026 alus siirtyy Fort Lauderdaleen Floridaan liikennöidäkseen talvikauden Karibialla.
meyer-turku-oy-85f0da1e.prezly.com
Website preview
Turun telakan vaikutus kasvaa – koko Suomi hyötyy
Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.
meyer-turku-oy-85f0da1e.prezly.com
Website preview
Meyer Turku tekee Aalto‑yliopistolle 800 000 euron lahjoituksen
Meyer Turku panostaa tulevaisuuden laivanrakentajiin lahjoittamalla Aalto‑yliopistolle 800 000 euroa. Lahjoituksella Aalto perustaa viisivuotisen työelämäprofessuurin vauhdittamaan meritekniikan kehitystä ja turvaamaan alan osaamista Suomessa. Tuore lahjoitus on osa Meyer Turun laajaa oppilaitos- ja tutkimusyhteistyötä.
meyer-turku-oy-85f0da1e.prezly.com

Ota vastaan päivityksiä sähköpostiisi

Napsauttamalla "Tilaa" vahvistan, että olen lukenut ja hyväksyn Tietosuojakäytännöt.

Tietoja yrityksestä Meyer Turku Oy

Ota yhteyttä

www.meyerturku.fi