Meyer Turun uusi MERiON-veturiohjelma luotsaa meriteollisuutta murrosten keskellä

Meyer Turku käynnistää viisivuotisen Business Finland -osarahoitteisen MERiON-veturiohjelman, jonka tavoitteena on vahvistaa laivanrakennusteollisuutta ekologisten, digitaalisten ja geopoliittisten muutosten keskellä. Ohjelma kokoaa yhteen yrityksiä, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia kehittämään ratkaisuja risteilyaluksiin ja kelluviin infrastruktuureihin.

Meyer Turku on valittu toista kertaa mukaan Business Finlandin veturiyritysten ja -
ekosysteemien rahoitusohjelmaan, jonka avulla yrityksiä haastetaan kasvattamaan
tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointejaan Suomessa. Meyer Turun MERiON –
Future-Ready Cruise Ships and Floating Infrastructure -ohjelma toteutetaan vuosina
2026–2030.


MERiON jatkaa Meyer Turun pitkäjänteistä tutkimus- ja kehitystyötä aiemman
NEcOLEAP-veturiohjelman jälkeen. Uuden ohjelman pitkän aikavälin tavoitteena on
varmistaa, että Turku säilyy modernin ja teknologisesti edistyneen
laivanrakennuksen kärjessä myös tulevina vuosikymmeninä.


– Meriteollisuus on Suomelle strategisesti tärkeä toimiala, ja vahvan TKI-työn
ansiosta pystymme ylläpitämään edelläkävijäasemaamme kansainvälisillä
markkinoilla. MERiONin avulla vastaamme entistä paremmin asiakkaidemme
muuttuviin tarpeisiin, vahvistamme ekosysteemiämme ja luomme samalla uusia
liiketoimintamahdollisuuksia koko suomalaiselle meriklusterille, kertoo Tom
Degerman, Meyer Turun kaupallinen johtaja.

MERiONin teemat ja tutkimusalueet


MERiON-ohjelman projektit on jaettu kolmeen pääklusteriin: 1) tulevaisuuden
operaatiot, 2) uudet rakenteet ja materiaalit, sekä 3) tulevaisuuden merenkulun
teknologiat.


Tavoitteena on kehittää tulevien vuosikymmenten risteilyaluskonsepteja ja tutkia
alusten toimintaympäristöön integroitavia kelluvia rakenteita, joihin voitaisiin siirtää
toimintoja risteilyaluksista.


– MERiONissa kehitämme teknologioita, jotka vastaavat sekä kiristyviin
ympäristövaatimuksiin että muuttuvan liiketoimintaympäristön tarpeisiin.
Tutkimuksemme tulee keskittymään erityisesti kiertotalouteen, digitalisaatioon,
rakennesuunnitteluun, puhtaisiin energiaratkaisuihin sekä nettonollapäästöisiin
materiaaleihin, Degerman kertoo.

Ekosysteemiyhteistyö hankkeen ytimessä

MERiON-hanke toteutetaan yhteistyössä yritysten, korkeakoulujen ja
tutkimuslaitosten kanssa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa koko ekosysteemin
osaamista ja kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla. MERiON lisää Meyer Turun
sekä ekosysteemikumppaneiden yhteenlaskettuja TKIpanostuksia hankkeen
elinkaaren aikana jopa 85 miljoonalla eurolla.


– Meyer Turulla on jo vahva ja toimiva kumppanuusverkosto, mutta MERiON
mahdollistaa verkoston laajentamisen uusille teknologia- ja osaamisalueille,
Degerman kertoo.


MERiON-ohjelmaa hallinnoi GT Lab, joka on Meyer Turun avoimen innovaation
yksikkö.

Lisätietoja:
Tom Degerman
Chief Commercial Officer
tom.degerman@meyerturku.fi

Meyer Turku Oy rakentaa maailman uudenaikaisimpia ja energiatehokkaimpia
risteilyaluksia, autolauttoja ja erikoisaluksia. Osuutemme maailman
risteilyalustenrakennusmarkkinoista on 17 prosenttia, ja vahvistettu tilauskantamme
ulottuu vuoteen 2028. Suurimpia asiakkaitamme ovat Royal Caribbean ja
Rajavartiolaitos.


Meyer Turku Oy:n liikevaihto vuonna 2025 oli 2,1 miljardia euroa. Yhtiö työllistää yli
2 300 huippuammattilaista Turun telakalla, jossa on rakennettu laivoja vuodesta
1737 alkaen. Meyer Turku Oy:n tytäryhtiöitä ovat Piikkiössä sijaitseva hyttitehdas
Piikkio Works Oy, kokonaistoimituksia laivojen yleisiin tiloihin tarjoava Shipbuilding
Completion Oy sekä Raumalla sijaitseva laivanrakennus- ja offshore-alan
suunnitteluyritys ENG’nD Oy.


Meyer Turku – suunnittelemme ja rakennamme tulevaisuuden risteilyaluksia

 

Jaa

Uusimmat tarinat

Website preview
Meyer Turun telakalla rakennettu Legend of the Seas toivotettiin virallisesti tervetulleeksi Royal Caribbeanin Icon-luokkaan
Legend of the Seas liittyi virallisesti osaksi Royal Caribbean -varustamon uraauurtavaa lomatarjontaa Meyer Turun telakalla järjestetyssä luovutusjuhlassa. Uusi alus on valmis aloittamaan liikennöinnin 4. heinäkuuta seitsemän yön Välimeren risteilyillä. marraskuussa 2026 alus siirtyy Fort Lauderdaleen Floridaan liikennöidäkseen talvikauden Karibialla.
meyer-turku-oy-85f0da1e.prezly.com
Website preview
Turun telakan vaikutus kasvaa – koko Suomi hyötyy
Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.
meyer-turku-oy-85f0da1e.prezly.com
Website preview
Meyer Turku tekee Aalto‑yliopistolle 800 000 euron lahjoituksen
Meyer Turku panostaa tulevaisuuden laivanrakentajiin lahjoittamalla Aalto‑yliopistolle 800 000 euroa. Lahjoituksella Aalto perustaa viisivuotisen työelämäprofessuurin vauhdittamaan meritekniikan kehitystä ja turvaamaan alan osaamista Suomessa. Tuore lahjoitus on osa Meyer Turun laajaa oppilaitos- ja tutkimusyhteistyötä.
meyer-turku-oy-85f0da1e.prezly.com

Ota vastaan päivityksiä sähköpostiisi

Napsauttamalla "Tilaa" vahvistan, että olen lukenut ja hyväksyn Tietosuojakäytännöt.

Tietoja yrityksestä Meyer Turku Oy

Ota yhteyttä

www.meyerturku.fi