Meyer Turku julkistaa uuden nettonollapäästöisen laivakonseptin

Meyer Turun johtamassa AVATAR‑hankkeessa kehitetty nettonollapäästöinen risteilyaluskonsepti on valmistunut. Projektissa saavutettiin asetettu päästövähennystavoite: laivan elinkaaren hiilijalanjälkeä onnistuttiin pienentämään yli 90 prosenttia kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n vertailutasoon nähden. Tulokset luovat hyvät edellytykset jatkaa kestävän laivanrakennuksen kehitys- ja innovaatiotyötä.

Nettonollapäästöisen laivakonseptin kehittäminen oli yksi Meyer Turun nelivuotisen, Business Finlandin osarahoittaman NEcOLEAP-veturiohjelman keskeisistä tavoitteista. Vuoden 2025 lopussa päättyneen ohjelman puitteissa toiminut AVATAR-hanke kokosi yhteen laajan joukon eri alojen asiantuntijoita ja osoitti, että Meyer Turulla ja Suomen meriklusterilla on erinomaiset valmiudet kehittää tulevaisuuden laivoja tiiviissä yhteistyössä koko ekosysteemin kanssa. Lopputuloksen on arvioinut kriittisesti myös ulkopuolinen taho.

– AVATAR on antanut kehitystyöllemme vahvan pohjan, ja käytössämme on nyt monipuolinen valikoima uusia ideoita, työkaluja ja seuraavan sukupolven laivanrakennusteknologioita, kertoo Meyer Turun strategiajohtaja Anu Ahola.

Konseptilaivassa hyödynnettiin teknologioita ja ratkaisuja, joiden arvioidaan olevan toteuttamiskelpoisia vuoteen 2030 mennessä. Kypsyviä teknologioita ei otettu mukaan, mistä huolimatta nettonollatavoite ylitettiin selkeästi.

– Yksi ratkaisu ei riitä — esimerkiksi pelkkä polttoaineen vaihtaminen ei tuo tavoiteltua vaikutusta. Nettonollapäästöinen konsepti on monien tekijöiden summa, tarkentaa Meyer Turun tuotekehityspäällikkö Liina Vahala.

Merkittävästi pienempi kokonaisenergiankulutus

Laivan energiankulutuksen minimointi oli konseptin kehittämisen keskiössä. Apuna käytettiin digitaalista kaksosta eli dynaamista energiasimulointimallia, jonka avulla voitiin vertailla eri ratkaisujen vaikutuksia koko järjestelmän tasolla. Suunnittelussa panostettiin virtaviivaiseen ja kevyempään rakenteeseen sekä tilojen energiatehokkuuteen. Esimerkiksi energiatehokkaampien ilmanvaihtokoneiden ansiosta hyttikansien lämmitys- ja jäähdytystehon tarve pieneni noin puolella.

Polttoaineeksi valittiin biometanoli, joustava siirtymäpolttoaine, jonka saatavuuden ja ympäristöjalanjäljen odotetaan kehittyvän laivan elinkaaren aikana. Lisäksi konseptialus hyödyntää tuulipropulsioteknologiaa ja aurinkopaneeleja. Energiatehokkuutta täydentävät kestävät materiaalivalinnat ja tehokas tilankäyttö, joilla voidaan merkittävästi pienentää aluksen elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä.

Tulevaisuuden uusi toimintamalli

– AVATARia ei tule nähdä vain yhtenä projektina tai konseptina, vaan Meyer Turun uutena toimintatapana. On tärkeää, että kehitämme nettonollapäästöisiin laivoihin liittyvää osaamista koko meriklusterissa ja ekosysteemissä myös jatkossa, Anu Ahola linjaa.

AVATAR-laivakonsepti esitellään yksityiskohtaisemmin huhtikuussa Miamin Seatrade Cruise Global –messuilla.

 

Lisätiedot:

Liina Vahala

Head of Department, Product Development

Meyer Turku Oy

+358 044 3786 857

Meyer Turku Oy rakentaa maailman uudenaikaisimpia ja energiatehokkaimpia risteilyaluksia, autolauttoja ja erikoisaluksia. Osuutemme maailman risteilyalustenrakennusmarkkinoista on 15 prosenttia, ja vahvistettu tilauskantamme ulottuu vuoteen 2028. Suurimpia asiakkaitamme ovat Royal Caribbean ja Rajavartiolaitos.

Meyer Turku Oy:n liikevaihto oli 1,8 miljardia euroa vuonna 2024. Yhtiö työllistää yli 2 300 huippuammattilaista Turun telakalla, jossa on rakennettu laivoja vuodesta 1737 alkaen. Meyer Turku Oy:n tytäryhtiöitä ovat Piikkiössä sijaitseva hyttitehdas Piikkio Works Oy, kokonaistoimituksia laivojen yleisiin tiloihin tarjoava Shipbuilding Completion Oy sekä Raumalla sijaitseva laivanrakennus- ja offshore-alan suunnitteluyritys ENG’nD Oy.

Meyer Turku – suunnittelemme ja rakennamme tulevaisuuden risteilyaluksia

 

Jaa

Uusimmat tarinat

Website preview
Meyer Turun telakalla rakennettu Legend of the Seas toivotettiin virallisesti tervetulleeksi Royal Caribbeanin Icon-luokkaan
Legend of the Seas liittyi virallisesti osaksi Royal Caribbean -varustamon uraauurtavaa lomatarjontaa Meyer Turun telakalla järjestetyssä luovutusjuhlassa. Uusi alus on valmis aloittamaan liikennöinnin 4. heinäkuuta seitsemän yön Välimeren risteilyillä. marraskuussa 2026 alus siirtyy Fort Lauderdaleen Floridaan liikennöidäkseen talvikauden Karibialla.
meyer-turku-oy-85f0da1e.prezly.com
Website preview
Turun telakan vaikutus kasvaa – koko Suomi hyötyy
Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.
meyer-turku-oy-85f0da1e.prezly.com
Website preview
Meyer Turku tekee Aalto‑yliopistolle 800 000 euron lahjoituksen
Meyer Turku panostaa tulevaisuuden laivanrakentajiin lahjoittamalla Aalto‑yliopistolle 800 000 euroa. Lahjoituksella Aalto perustaa viisivuotisen työelämäprofessuurin vauhdittamaan meritekniikan kehitystä ja turvaamaan alan osaamista Suomessa. Tuore lahjoitus on osa Meyer Turun laajaa oppilaitos- ja tutkimusyhteistyötä.
meyer-turku-oy-85f0da1e.prezly.com

Ota vastaan päivityksiä sähköpostiisi

Napsauttamalla "Tilaa" vahvistan, että olen lukenut ja hyväksyn Tietosuojakäytännöt.

Tietoja yrityksestä Meyer Turku Oy

Ota yhteyttä

www.meyerturku.fi